tiistai 27. syyskuuta 2016

Virkattu lokerikko kylpyhuoneeseen

Kylpyhuoneessa ja vessassa on aina tunnetusti liian vähän säilytystilaa. Niinpä päätin ratkaista ongelman seinään kiinnitettävällä lokerikolla. En viitsinyt alkaa turhaan tekemään reikiä seinään jotain hyllyä varten. Itse asiassa minullahan oli kyllä jo vastaavanlainen lokerikko, mutta se oli väärän värinen. Ja sehän ei käynyt. Ja pakko myöntää, että idean tähän virkattuun lokerikkoon sain Ikeasta. Siellä myytiin joskus muinoin hyvin samantapaisia lokerikkoja, mutta ei ilmeisesti enää.


En löytänyt mitään ohjetta vastaavalle, joten kerrankin pääsin oikein omasta päästä keksimään. Ohjetta olisin oikeastaan tarvinnut vain lankamäärän arvioimiseen. Kun eihän tässä muuten mitään ohjetta tarvitsisi. On sen verran simppeli tehdä. Mutta tilasin sitä lankaa sitten oikein reippaasti, ettei vaan lopu kesken. Tilasin 16 kerää DROPS ♥ You #5 -lankaa (50g per kerä), joista loppujen lopuksi meni vajaa 9 kerää eli noin 425g. Käytin 5,0 mm koukkua.


Aloitin takakappaleesta. Ensin tein sen kokonaan neuloen. Sehän veti tietysti ihan kippuraan, kun olin saanut sen valmiiksi. Lisäksi se ei ollut kovinkaan jämäkkä. Niinpä purin koko hoidon ja aloitin alusta, mutta tällä kertaa virkaten. Se oli hyvä päätös, vaikka vihaankin purkamista. Takakappaleesta tuli 27 cm leveä (43s.) ja 56 cm korkea.

Sitten oli taskujen vuoro. Ensimmäisestä (eli alimmaisesta) tuli 19 cm korkea, toisesta ja kolmannesta 15 ja viimeisestä (eli kaikkein ylimmäisestä) 12 cm korkea. Lopuksi, kun kiinnitin taskut takakappaleeseen, tein jokaisen yläreunaan pienen, parin kolmen sentin taitoksen. Taskujen väleissä on noin sentin välit.


Viimeiseksi tein yläreunaan neljän sentin korkuisen kaistaleen, jonka taitoin kahtia, jolloin sinne väliin jäi käytävä. Vanhempieni luota löytyi juuri sopiva puukeppi (35,5 cm pitkä), jonka pujotin käytävän läpi. Sitten askartelin vielä kieritetystä langasta narun, jonka pujotin puukepin molempiin päihin ja näin sain myös ripustusnarun. Sitten vaan koukku seinään ja lokerikko roikkumaan siitä.


Taskujen reunat alkaa lerpattaa aika pahasti tavaroiden painosta, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tippunut lattialle mitään. Ja tämä kuitenkin miellyttää silmää enemmän kuin se edellinen.

3 kommenttia:

  1. Täähän on hyvä idea! :) Eikä ainakaan kuvista huomaa et reunat olisi vahingossa alkaneet lerpattaa, mukavan rennon näköinen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Sulla on muuten ihana blogi. Sait ainakin yhden uuden lukijan lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, oletpa ihana! <3
      Tämä blogi on myös ihan huippu, vähän jo ehdin selailla vanhempiakin postauksia :)

      Poista