lauantai 19. toukokuuta 2018

Virkattu kukkakranssi

Tämä valmistui jo viime vuoden heinäkuussa äidille synttärilahjaksi ja nyt saan sen vihdoin tänne bloginkin puolelle.



Eli pohjaksi ostin valmiin, ruskean kranssipohjan. Sitten aloin virkkaamaan kukkia ja lehtiä. Virkkasin 5 punaista kukkaa, 6 valkoista kukkaa, 8 pienempää lehteä ja 8 vähän suurempaa lehteä. Erilaisia kukkien ja lehtien virkkausohjeita on internet pullollaan. Sitten virkkasin vielä vaalean- ja tummanvihreitä nauhoja, joita kieputtelin vuorotellen kranssipohjan ympäri.






Lehtien ja kukkien kiinnittäminen oli melko hankalaa. Ne on lopulta ommeltu kiinni sekä noihin nauhoihin että itse kranssipohjaan. En tärkännyt niitä mitenkään, joten ne alkoivat vähän lörpsähtämään, joten piti yrittää ompelemalla saada ne pysymään edes jotenkin kuosissa.



Kyllä tästä lopulta tuli edes suunnilleen sellainen kun olin ajatellutkin ja hauskaa oli kokeilla tällainen tehdä, mutta en silti välttämättä ihan heti ala tekemään uutta kuitenkaan.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Neulepaita miehelle

Tämä projekti alkoi joskus syyskuussa, mutta olisi saanut alkaa jo vaikka juhannuksena. Päätin nimittäin tehdä isälle joululahjaksi neulepaidan. Pienen surffailun jälkeen löysin muutaman ohjeen, jonka pohjalta sovelsin sitten omani.Adlibriksessa sattui juuri tuon neronleimaukseni aikaan olemaan ale, joten ostin sieltä keräkaupalla tummansinistä Baby Merino -lankaa.



Ohjeiden soveltaminen noin ohuelle langalle oli oma juttunsa, mutta enpä aavistanut millainen homma olisi tehdä itse paita 3,0 mm:n puikoilla. Mutta tässä vaiheessa voin todeta, että paidasta tuli juuri sopiva eli tätä seuraavaa ohjetta uskaltaa kokeilla. Koko on suunnilleen L. Huom, tässä ei ole tehty kädentien kavennuksia ollenkaan eli kaikki kappaleet on neulottu suorana.

Takakappale
Luo 136 s. Neulo resoriksi 2o, 2n -joustinneuletta 5 cm. Neulo sitten sileää neuletta kunnes kappaleen korkeus on 65 cm, jonka jälkeen päättele keskimmäiset 38 s (molempiin olkiin jää 49 s). Neulo toinen olka ensin. Kavenna kahdella seuraavalla oikean puolen krs:lla pääntien puolella 2 s (ylivetokavennuksina) eli kavenna yhteensä 4 s. Neulo sitten vielä kunnes kappaleen korkeus on yhteensä 69 cm eli pääntien päättelyn jälkeen neulo 4 cm. Päättele olan 45 s. Neulo toinen puoli samoin (kavennukset 2 o yhteen).


Etukappale
Luo 152 s. Neulo resoriksi 2o, 2n -joustinneuletta 5 cm. Aloita kuvion teko (kuvio vie keskeltä 40 s eli kuvion molemmin puolin jää 56 s). Kuvio on Lynne Wattersonin kirjasta Palmikoita puikoilla. Neulo kappaletta 47 cm, jonka jälkeen alkaa V-mallinen pääntie. Ota keskimmäinen silmukka vaikkapa silmukkamerkille odottamaan (huom, näillä silmukkamäärillä silmukka ei mene ihan keskelle). Ensin tehdään oikea puoli. Kavenna pääntien reunassa 1 s:n sisällä ensin joka 2. krs:lla 18 s ja sitten vielä joka 4. krs:lla 12 s. Neulo sitten vielä 5 krs ja päättele. Vasemman puolen kavennukset tehdään samalla tavalla, mutta kavenna vielä lopuksi seuraavalla oikean puolen krs:lla 1 s (koska työn keskimmäinen silmukka ei ollut aivan se keskimmäinen silmukka). Neulo vielä 3 krs ja päättele.


Hihat
Luo 74 s. Neulo resoriksi 2o, 2n -joustinneuletta 5 cm. Lisää 1 s molemmissa reunoissa 3 s:n sisällä seuraavasti: joka 8 krs:lla 3 kertaa ja vielä joka 6. krs:lla 27 kertaa = 137 s. Neulo vielä 5 krs ja päättele.


Kaulus
Poimi reunasta 191 s + pääntien kulmassa odottava 1 s = 192 s. Neulo 2 krs. Kavenna sitten V:n kärjessä jokaisella krs:lla 2 s seuraavasti: nosta keskimmäinen s ja sitä seuraava s kuten neuloisit ne oikein yhteen, neulo 1 s ja vedä sitten nostetut s:t neulotun yli. Kun kaulus on 2,5 cm korkea, päättele joustinneuletta neuloen.

Itse roikotin paitaa henkarissa jonkun aikaa, jotta hieman lerpattava kaulus asettui vähän paikoilleen.

Lankaa tähän paitaan meni n. 470 g.


Jouluaattona oli pieni jännitys päällä, kun mietin miten tämän kanssa kävi, mutta paidasta tuli tosiaan aivan sopiva ja on se kuulemma ollut pari kertaa käytössäkin. Vähän liiankin lämmin vain on eli pitää odotella kunnon pakkasia (joita onneksi on nyt ollutkin tänä talvena).

maanantai 12. helmikuuta 2018

Talvinen kranssi

Kirjoittelu on jäänyt taas vähemmälle, mutta jospa sitä yrittäisi tässä aktivoitua. Joulun jälkeen en ole kyllä juurikaan edes tehnyt mitään käsitöitä, mutta pari viikkoa sitten käsityökärpänen puri taas ja aloitin uuden työn. Nyt on muutenkin taas intoa suunnitella uusia juttuja.

Nyt, kun saatiin oikein kunnon talvi, on hyvä esitellä tämä talvinen kranssi, jonka tein äidille joululahjaksi.


Koko kranssin teko meinasi tössätä heti alkuun, koska ennen joulua oli todella haastavaa löytää valkoinen kranssipohja. Onneksi sellainen kuitenkin löytyi, koska ruskea pohja ei olisi sopinut tähän. Sitten pääsin myös metsäretkelle keräämään käpyjä ja jäkälää. Tällaiselle ötökkäkammoiselle oli aika kamalaa tuoda nuo kaikki sisälle kuivumaan, mutta siitäkin selvittiin eikä kämppään tullut mitään ötökkäinvaasiota.

Punatulkkujen tekoon löytyy netistä monia ohjeita, mutta idea on siis se, että punaisia, harmaita ja mustia langanpätkiä taitellaan ja solmitaan niin, että lopputuloksena on punatulkku. Sitten ei tarvitse kuin lisätä auringonkukka nokaksi.

Tämä taisi lopulta valmistua päivää ennen joulua. Pääsin ensimmäistä kertaa ikinä leikkimään kuumaliimapyssylläkin ja on se kyllä vaan todella kätevä. Vähän pitää varoa, ettei polta sormia, mutta tulkut, jäkälät ja kävyt sai todella helposti ja tukevasti liimattua. Tekomarjoissa oli lyhyet rautalangat, joilla ne sai kiinnitettyä.

Vähän olisi kai saanut olla enemmänkin täytettä, mutta niitähän voi sitten lisätä myöhemminkin.





Kranssi pääsi heti seinälle eli ilmeisesti se kelpasi!


tiistai 31. lokakuuta 2017

Vauvalahja

Ystäväni sai lokakuun alussa pojan, joten kyllähän pikkuiselle täytyi jotain tehdä. Aloitin näiden teon jo kauan sitten eli heti, kun asiasta kuulin. Silloin ei vielä tiedetty vauvan sukupuolta, mutta äidin toiveesta väreinä sai käyttää oranssia ja punaista. Tulisi kumpi vaan.


Ensimmäisenä aloin tekemään hyvin perinteisiä junasukkia, joiden ohjeen löysin Lankahelvetti-blogista. Lanka on Schoeller & Stahlin Fortissima Coloria ja puikkoina käytin 3,0 mm:n puikkoja. Sukkiin meni n. 30 g lankaa.


Sitten tein samasta langasta eli samaan sarjaan kuuluvat lapaset.


Alkuun 32 silmukkaa 3,0 mm:n puikoille (8 s per puikko). Varsi tehdään seuraavasti:
- 9 krs 2o, 2n -joustinneuletta
- 3 krs nurin, 3 krs oikein ja 3 krs nurin
- 9 krs 2o, 2n -joustinneuletta
- 3 krs nurin, 3 krs oikein ja 3 krs nurin
- 9 krs 2o, 2n -joustinneuletta
Sitten aloitetaan sileä neule. Sileän neuleen toisella krs:lla 1 s:n lisäys per puikko (= 36 s).
Kun sileää on yhteensä 19 krs, tehdään kavennukset seuraavasti:
- *3 o, 2 o yhteen, 2 o, 2 o yhteen* = 28 s
- 3 krs oikein
- *2 o, 2 o yhteen, 1 o, 2 o yhteen* = 20 s
- 2 krs oikein
- *2 o yhteen, 1 o, 2 o yhteen* = 12 s
- *1 o, 2 o yhteen* = 8 s
- lanka loppujen silmukoiden (8) läpi

Lankaa lapasiin kului n. 15 g.


Pitihän sitä pipokin tehdä. Käytin Novitan ohjetta ja tein pienimmän koon mukaan 7 Veljeksestä 4,0 mm:n puikoilla. Pipo tehtiin siis ensin tasona ja sitten ommeltiin takaata yhteen ja päältä umpeen. Lopuksi tehtiin ja kiinnitettiin vielä solmimisnauhat. Lankaa pipoon meni n. 50 g.





Tuosta tuli kyllä sen verran iso, että tuskin on sopiva vielä kahteen vuoteen. Jotenkin on aina vaikeaa tehdä niin pieneen päähän sopivaa pipoa.

Lopuksi tein vielä parit turvalonkerot.


Ensimmäinen on sananmukaisesti pikkuveli, koska siitä tuli todella pikkuruinen. Siihen käytin tätä Lankakori Sekaisin -blogin ohjetta. Silmiksi tein vain tuollaiset mustat ruksit.


Ja tämän isomman tein soveltamalla tuota samaa ohjetta seuraavasti:
Vartalo
1. krs: 6 ks aloitusrenkaaseen
HUOM, jokainen krs päättyy ps:aan)
2. krs: 2 ks jokaiseen ks:aan = 12 ks
3. krs: 1 ks, 2 ks seuraavaan ks:aan = 18 ks
4. krs: 2 ks, 2 ks seuraavaan ks:aan = 24 ks
5. krs: 3 ks, 2 ks seuraavaan ks:aan = 30 ks
6. krs: 4 ks, 2 ks seuraavaan ks:aan = 36 ks
7. krs: 5 ks, 2 ks seuraavaan ks:aan = 42 ks
8. krs: 6 ks, 2 ks seuraavaan ks:aan = 48 ks
9. krs: 7 ks, 2 ks seuraavaan ks:aan = 54 ks
10.-19. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan =54 ks
20. krs: 7 ks, 2 ks yhteen = 48 ks
21. krs: 6 ks, 2 ks yhteen = 42 ks
22. krs: 5 ks, 2 ks yhteen = 36 ks
Päättely.

Pohja
Krs:t 1-6 tehdään samalla tavalla kuin vartalo. Sitten lonkerot, joista tein vähän pidemmät kuin pienempään versioon.
Ensin kiinnitin silmät (tehdään kuten pienemmän turvalonkeron ohjeessa on) ja lopuksi täytin ja ompelin pohjan kiinni vartaloon.


Jaksoin vielä väkertää jokaiseen kiinni lapun, jossa oli hoito-ohjeet.

Näitä oli kyllä hauska tehdä ja on kivaa, kun tulee äkkiä valmista.

lauantai 16. syyskuuta 2017

Neulottu kolmiohuivi

Muiden blogeissa on viime aikoina ollut paljon juttuja isoista ja näyttävistä huiveista. Siitä innostuneena ajattelin tehdä jonkunlaisen huivin itsekin.

Taas pääsin mielipuuhaani eli selailemaan ohjeita. Tuli Googlet, Pinterestit ja Ravelryt taas todella tutuiksi. Löysin niin paljon kaikkia todella hienoja huiveja, mutta ajattelin, että jospa aloittaisin jostain melko simppelistä.

Niinpä päädyin lopulta Pirtin Kehräämön Pirtti-kolmiohuiviin. Lankakorissa oli pitkään pyörinyt äidiltä saatu "jämälankakerä", jossa on mielestäni aivan ihanat värit. Niinpä ajattelin, että käytän langan tähän työhön. Tämähän on siis 100 % villaa, mutta koska se on superwashia, se kutittaa vähän vähemmän kuin tavallinen villalanka, joten tätä pystyy käyttämään kaulan alueella.


Lanka on varsin ohutta (virallisestihan tätä kutsutaan sukkalangaksi, mutta ei sillä ole väliä) ja puikoiksi suositeltiinkin 2-4 mm:n puikkoja, mutta neuloin tämän huivin kuitenkin 5,0 mm:n puikoilla. Aluksi nuo langan värit meni tosi kivasti, mutta mitä leveämpi huivista tuli niin sitä tiiviimmäksi tuo värien vaihtuminen tietenkin meni. Niinpä aloin jostain puolesta välistä alkaen neulomaan sopiviin väleihin lisää sinistä, jotta sain vähän järkevämmän näköistä kuviota. Kaikki Alize-lanka meni mitä kerässä oli jäljellä (86 g) plus 12 g tuota ylimääräistä sinistä lankaa eli yhteensä 98 g.


Pingotusta ei turhaan suositella tekemään, sillä tuo oli vain epämääräinen mytty, kun sain sen pääteltyä. Eli kastelin työn ja pingotin sen nuppineuloilla petauspatjaan ja annoin kuivua siinä. Ja nätisti pitää edelleen muotonsa. Huivista tuli 154 cm leveä, 73 cm korkea aivan kärjestä keskikohtaan ja 100 cm korkea aivan kärjestä kulmaan.


Vielä tämä ei ole ollut kuin pari kertaa käytössä, mutta näin syksyn saapuessa se tulee varmasti kovaan käyttöön.


torstai 7. syyskuuta 2017

Huovutetut tossut

Näiden valmistumisesta on jo aikaa, mutta vihdoin saan ne tänne blogiinkin. Tässä välissä näitä on keretty jo parsimaankin useaan otteeseen. Eli tein huovutetut tossut.





Pitkään pohdin ja suunnittelin, että lähdenkö tähän hommaan ollenkaan, koska varsinkin tossujen huovutus ei kuulostanut aivan helpolta. Pitäisi saada juuri sopivat, ettei purista eikä tipu jalasta.. Mutta päätin sitten yrittää. Kävin Anttilan konkurssimyynnissä pyörimässä ja onnistuin löytämään vielä vähän lankoja. Novita Jokea oli silloin jäljellä ja sitä ostinkin sitten useamman kerän. Silloin en tosin vielä ollut suunnitellut tekeväni mitään, mutta koska halvalla sai niin pitihän sitä lankoja ostaa!

Erilaisia ohjeita selasin vaikka kuinka kauan. Yritin ensin tehdä virkkaamalla, mutta siitä ei tullut yhtään mitään, joten etsin uuden ohjeen ja lopulta tein tossut turvallisesti Novitan ohjeella.

Lankana käytin siis tuota Jokea ja puikkoina 8 mm:n pyörö- ja sukkapuikkoja. Ohje oli aivan älyttömän helppo. Ainoa vaikea paikka oli vasta pesuohjelman valitseminen. Kaikki koneet kun ovat niin erilaisia. Käytin kuitenkin ohjeen mukaista 40 asteen kirjopesuohjelmaa (ei siis mitään pikaohjelmaa) ja hyvät tuli. Tai siis venyttämisen ja repimisen jälkeen hyvät tuli.

On se vaan hämmentävää kuinka paljon tuo villa kutistuu pesussa eli kuinka jättimäiset näistä piti aluksi tehdä. Ja sitten kuinka paljon ne pienenevät pesussa ja kuinka paljon niitä saa sitten venyttää oikeisiin mittoihin. Tein nämä siis poikaystävälleni koossa 42. Tosin tuo koko on hyvin suuntaa antava, koska tosiaan sillä venyttämiselä niistä saa kuitenkin helposti pienemmät tai isommat.



Otinkin huvin vuoksi vähän mittoja ennen ja jälkeen pesun.



Näihin meni pikkuisen yli 100 g lankaa. Ja tosiaan kovalla käytöllä ovat olleet, kun niitä on saanut jo korjaillakin. Sen verran ohutta tuo Joki on, että pohjat kuluvat äkkiä puhki. Ensi kerralla täytyy tehdä paksummasta langasta jos tietää, että tossut tulevat olemaan suunnilleen joka päivä jalassa.


perjantai 18. elokuuta 2017

Virkattu Paavo Pesusieni

Ei ole oikein koko kesänä ollut sellaista käsityöinspistä. Ei tekemiseen eikä kirjoittamiseen. Eli olen ehkä viettänyt jonkinlaista luovaa kesätaukoa. Mutta nyt palataan ryminällä. Eli vuorossa on jotain, mistä olen aikasten ylpeä ja josta tykkään itsekin. Esittelyssä siis Paavo Pesusieni -pehmolelu.






Tein tämän jo itse asiassa joululahjaksi, mutta koska ohje oli englanniksi niin on hiukan senkin takia kestänyt tämän julkaisu, kun piti ensin suomentaa tuo ohje. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.

En yleensä kovin laskeskele työtunteja, mutta tähän laskin ja aikaa kului suunnilleen 80 tuntia. Sai siinä virkkailla, mutta hauskaa oli! Niin kuin aina ennenkin, osien kiinnittäminen toisiinsa oli se ärsyttävin osuus. Mutta taisin saada silmät ja posket yms. kohdilleen, joten kyllä tuo ihan Paavolta näyttää.


Ja sittenpä yritän skarpata ja kirjoittaa mahdollisimman selkeästi tuon ohjeen suomeksi. Huom, tästä omasta ohjeesta puuttuvat mm. nuo alkuperäisessä ohjeessa olevat siivet ja sädekehä, koska itse en niitä tehnyt.

Tarvikkeet:
- 3,5 mm:n koukku (riippuen tietysti siitä, mitä lankaa käyttää)
- keltaista, ruskeaa, mustaa, valkoista, punaista ja sinistä lankaa
- täytevanua
- parsinneula

Pää/vartalo:
Tehdään rivi kerrallaan tasona. Luo ruskealla langalla 45 kjs, jonka jälkeen aloitetaan koukusta alkaen toisesta silmukasta.
1. krs: 1 ks jokaiseen kjs:aan, 1 s kääntymiseen (44 ks)
2.-9. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (44 ks)
10. krs: virkkaa ainoastaan silmukan takareunaan, 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (44 ks)
11.-16. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (44 ks)
vaihda valkoiseen lankaan
17.-19. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (44 ks)
vaihda keltaiseen lankaan
20. krs: virkkaa ainoastaan silmukan etureunaan, 2 ks ensimmäiseen ks:aan, 1 ks jokaiseen ks:aan, 2 ks viimeiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (46 ks)
21. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (46 ks)
22. krs: virkkaa ainoastaan silmukan takareunaan, 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (46 ks)
23.-76. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (46 ks)
77. krs: virkkaa ainoastaan silmukan takareunaan, 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (46 ks)
78.-89. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (46 ks)
90. krs: virkkaa ainoastaan silmukan etureunaan, 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (46 ks)
91.-144. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (46 ks)
145. krs: virkkaa ainoastaan silmukan takareunaan, 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (46 ks)
146. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (46 ks)
147. krs: virkkaa ainoastaan silmukan etureunaan, 2 ks yhteen, 1 ks jokaiseen seuraavaan 42 ks:aan, 2 ks yhteen, 1 kjs kääntymiseen (44 s)
vaihda valkoiseen lankaan
148.-150. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (44 ks)
vaihda ruskeaan lankaan
151.-156. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan
157. krs: virkkaa ainoastaan silmukan etureunaan, virkkaa jokainen ks yhteen vastakkaisen kappaleen ks:n kanssa (44 ks)
Huom! Älä katkaise lankaa.

Kylki (tee kaksi kpl):
1. krs: yhdistä ruskea lanka pohjaan ja virkkaa 10 s (1 s jokaista pohjan riviä kohden), 1 kjs kääntymiseen (10 s)
2.-7. krs: 1 ks jokaiseen s:aan, 1 kjs kääntymiseen (10 ks)
vaihda valkoiseen lankaan
8.-10. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (10 ks)
vaihda keltaiseen lankaan
11. krs: virkkaa ainoastaan silmukan etureunaan, 2 ks ensimmäiseen ks:aan, 1 ks jokaiseen seuraavaan 8 ks:aan, 2 ks viimeiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (12 ks)
12. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (12 ks)
13. krs: virkkaa ainoastaan silmukan takareunaan, 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (12 ks)
14.-66. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (12 ks)
67. krs: virkkaa ainoastaan silmukan etureunaan, virkkaa jokainen ks yhteen vartalon yläosan kanssa
Virkkaa kyljet vartalon etu- ja takapuoliin kiinni piilosilmukoin. Huom, tämä kannattaa tehdä vasta, kun kaikki osat on kiinnitetty paikoilleen.

Vartalon reunukset:
Huom, nämä tehdään ihan viimeiseksi. Virkkaa ainoastaan silmukan etureunaan. Toista keltaisella langalla seuraavia sarjoja: (ks, puolipylväs, 2 pylvästä, puolipylväs, ks, 4 ps) ja (ks, 2 puolipylvästä, 2 pylvästä, 2 puolipylvästä, ks, 4 ps) ja reunusta näin kasvot ja selkä sekä kyljet.

Silmä (tee kaksi kpl):
Silmänvalkuainen:
Tee valkoisella langalla aloitusrengas ja siihen 8 ks.
1. krs: 2 ks jokaiseen ks:aan (16 ks)
2. krs: (1 ks ensimmäiseen ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan) toista 8 kertaa (24 ks)
3. krs: (1 ks ensimmäiseen 2 ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan) toista 8 kertaa (32 ks)
4. krs: (1 ks ensimmäiseen 3 ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan) toista 8 kertaa (40 ks)
5.-8. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (40 ks)
Tee lopuksi 1 ps ja katkaise lanka. Jätä lankaa osan kiinnittämistä varten.
Iiris:
Tee sinisellä langalla aloitusrengas ja siihen 8 ks.
1. krs: 2 ks jokaiseen ks:aan (16 ks)
2. krs: (1 ks ensimmäiseen ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan) toista 8 kertaa (24 ks)
3. krs: (1 ks ensimmäiseen 2 ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan) toista 8 kertaa (32 ks)
Tee lopuksi 1 ps ja katkaise lanka. Jätä lankaa osan kiinnittämistä varten.
Pupilli:
Tee mustalla langalla aloitusrengas ja siihen 8 ks.
1. krs: 2 ks jokaiseen ks:aan (16 ks)
Tee lopuksi 1 ps ja katkaise lanka. Jätä lankaa osan kiinnittämistä varten.
Ompele pupilli kiinni iirikseen ja ne silmänvalkuaiseen.

Käsi (tee kaksi kpl):
Tee keltaisella langalla aloitusrengas ja siihen 4 ks.
1. krs: 2 ks jokaiseen ks:aan (8 ks)
2.-32. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (8 ks)
Täytä kättä vanulla työn edetessä.
33. krs: 2 ks ensimmäiseen ks:aan, 1 ks seuraavaan 2 ks:aan, (2 ks seuraavaan ks:aan) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan 2 ks:aan, 2 ks viimeiseen ks:aan (12 ks)
34. krs: 3 ks ensimmäiseen ks:aan, 1 ks seuraavaan 4 ks:aan, (3 ks seuraavaan ks:aan) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan 4 ks:aan, 3 ks viimeiseen ks:aan (20 ks)
35. krs: 1 ks ensimmäiseen ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan, 1 ks seuraavaan 6 ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan, 1 ks seuraavaan 2 ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan, 1 ks seuraavaan 6 ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan, 1 ks viimeiseen ks:aan (24 ks)
36. krs: 2 ks yhteen, 1 ks seuraavaan 8 ks:aan, (2 ks yhteen) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan 8 ks:aan, 2 ks yhteen (20 ks)
37.-40. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (20 ks)
Älä katkaise lankaa, aloita pikkusormi:
1. krs: 1 ks seuraavaan 3 ks:aan, käänny, 1 ks seuraavaan 3 ks:aan (edellisen kerroksen 3 viimeistä ks:aa) (6 ks)
2.-4. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (6 ks)
Sulje aukko ja aloita keskisormi: yhdistä keltainen lanka 40. krs:n neljänteen ks:aan (pikkusormen viereen) ja aloita siitä samasta ks:sta.
1. krs: 1 ks  seuraavaan 3 ks:aan, käänny, 1 ks seuraavaan 3 ks:aan (3 viimeistä ks:aa edelliseltä kerrokselta ennen pikkusormea) (6 ks)
2.-5. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (6 ks)
Sulje aukko ja aloita etusormi: yhdistä keltainen lanka 40. krs:n seitsemänteen ks:aan (keskisormen viereen) ja aloita siitä samasta ks:sta.
1. krs: 1 ks seuraavaan 3 ks:aan, käänny, 1 ks seuraavaan 3 ks:aan (3 viimeistä ks:aa edelliseltä kerrokselta ennen keskisormea) (6 ks)
2.-4. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (6 ks)
Sulje aukko ja aloita peukalo: yhdistä keltainen lanka 40. krs:n viimeiseen ks:aan ja aloita siitä samasta ks:sta.
1. krs: ks, 2 ks 39. krs:n ks:n väliseen viimeiseen reikään, käänny, 2 ks 39. krs:n ks:n väliseen ensimmäiseen reikään, 1 ks 40. krs:n viimeiseen ks:aan
2.-3. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (6 ks)
Sulje aukko.

Hiha (tee kaksi kpl):
Tee valkoisella langalla aloitusrengas ja siihen 8 ks.
1.-2. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (8 ks)
3. krs: (1 ks ensimmäiseen ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan) toista 4 kertaa (12 ks)
4.-5. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (12 ks)
6. krs: (1 ks ensimmäiseen 2 ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan) toista 4 kertaa (16 ks)
7.-8. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (16 ks)
9. krs: ( 1 ks ensimmäiseen 3 ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan) toista 4 kertaa (20 ks)
Tee lopuksi 1 ps ja katkaise lanka. Jätä lankaa osan kiinnittämistä varten.

Kravatti:
Tehdään rivi kerrallaan tasona. Luo punaisella langalla 7 s, jonka jälkeen aloitetaan koukusta alkaen toisesta silmukasta.
1. krs: 1 ks jokaiseen kjs:aan, 1 kjs kääntymiseen (6 ks)
2. krs: 2 ks yhteen, 1 ks seuraavaan 2 ks:aan, 2 ks yhteen, 1 kjs kääntymiseen (4 ks)
3. krs: (2 ks yhteen) toista 2 kertaa, 1 kjs kääntymiseen (2 ks)
4. krs: 3 ks molempiin ks:n, 1 kjs kääntymiseen (6 ks)
5. krs: 2 ks ensimmäiseen ks:aan, 1 ks seuraavaan 4 ks:aan, 2 ks viimeiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (8 ks)
6. krs: 2 ks ensimmäiseen ks:aan, 1 ks seuraavaan 6 ks:aan, 2 ks viimeiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (10 ks)
7. krs: 2 ks yhteen, 1 ks seuraavaan 6 ks:aan, 2 ks yhteen, 1 kjs kääntymiseen (8 ks)
8. krs: 2 ks yhteen, 1 ks seuraavaan ks:aan, 2 ks yhteen, 1 ks seuraavaan ks:aan, 2 ks yhteen, 1 kjs kääntymiseen (5 ks)
9. krs: 2 ks yhteen, 1 ks seuraavaan ks:aan, 2 ks yhteen, 1 kjs kääntymiseen (3 ks)
10. krs: 3 ks yhteen
Jätä lankaa osan kiinnittämistä varten.

Kaulus (tee kaksi kpl):
Tehdään rivi kerrallaan tasona. Luo valkoisella langalla 7 s, jonka jälkeen aloitetaan koukusta alkaen toisesta silmukasta.
1. krs: 1 ks jokaiseen kjs:aan, 1 kjs kääntymiseen (6 ks)
2. krs: 2 ks yhteen, 1 ks seuraavaan 2 ks:aan, 2 ks yhteen, 1 kjs kääntymiseen (4 ks)
3. krs: (2 ks yhteen) toista 2 kertaa, 1 kjs kääntymiseen (2 ks)
4. krs: 2 ks yhteen (1 ks)
Jätä lankaa osan kiinnittämistä varten.

Nenä:
Tee keltaisella langalla aloitusrengas ja siihen 5 ks.
1. krs: 2 ks jokaiseen ks:aan (10 ks)
2. krs: (1 ks ensimmäiseen ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan) toista 5 kertaa (15 ks)
3. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (15 ks)
4. krs: 1 ks ensimmäiseen 7 ks:aan, 2 ks seuraavaan ks:aan, 1 ks seuraavaan 7 ks:aan (16 ks)
5.-9. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (16 ks)
10. krs: 1 ks ensimmäiseen 7 ks:aan, 2 ks yhteen, 1 ks seuraavaan 7 ks:aan (15 ks)
11.-13. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (15 ks)
Jätä lankaa osan kiinnittämistä varten.

Poski (tee kaksi kpl):
Tee keltaisella langalla aloitusrengas ja siihen 9 ks.
1. krs: 2 ks jokaiseen ks:aan (18 ks)
2.-7. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (18 ks)
Jätä lankaa osan kiinnittämistä varten.

Hammas (tee kaksi kpl):
Tehdään rivi kerrallaan tasona. Luo valkoisella langalla 5 s, jonka jälkeen aloitetaan koukusta alkaen toisesta silmukasta.
1. krs: 1 ks jokaiseen kjs:aan, 1 kjs kääntymiseen (4 ks)
2.-3. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, 1 kjs kääntymiseen (4 ks)
Jätä lankaa osan kiinnittämistä varten.

Lahje (tee kaksi kpl):
Virkkaa ruskealla langalla 20 s ja yhdistä renkaaksi.
1.-4. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (20 ks)
Jätä lankaa osan kiinnittämistä varten.

Jalka (tee kaksi kpl):
Tee keltaisella langalla aloitusrengas ja siihen 4 ks.
1. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (8 ks)
2.-11. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, vaihda mustaan lankaan (8 ks)
12. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, vaihda valkoiseen lankaan (8 ks)
13. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, vaihda siniseen lankaan (8 ks)
14. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, vaihda valkoiseen lankaan (8 ks)
15. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, vaihda punaiseen lankaan (8 ks)
16. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan, vaihda valkoiseen lankaan (8 ks)
17.-21. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (8 ks)
Täytä vanulla ja sulje aukko.

Kenkä (tee kaksi kpl):
Tee mustalla langalla aloitusrengas ja siihen 6 ks.
1. krs: 2 ks jokaiseen ks:aan (12 ks)
2. krs: 2 ks ensimmäiseen ks:aan, 1 ks seuraavaan ks:aan, (2 ks seuraavaan ks:aan) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan 4 ks:aan, (2 ks seuraavaan ks:aan) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan ks:aan, 2 ks viimeiseen ks:aan (18 ks)
3. krs: (2 ks ensimmäiseen ks:aan) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan 2 ks:aan, (2 ks seuraavaan ks:aan) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan 6 ks:aan, (2 ks seuraavaan ks:aan) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan 2 ks:aan, (2 ks seuraavaan ks:aan) toista kaksi kertaa (26 ks)
4.-6. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (26 ks)
7. krs: (2 ks yhteen) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan 2 ks:aan, (2 ks yhteen) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan 6 ks:aan, (2 ks yhteen) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan 2 ks:aan, (2 ks yhteen) toista kaksi kertaa (18 ks)
8. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (18 ks)
9. krs: 2 ks yhteen, 1 ks seuraavaan ks:aan, (2 ks yhteen) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan 4 ks:aan, (2 ks yhteen) toista kaksi kertaa, 1 ks seuraavaan ks:aan, 2 ks yhteen (12 ks)
10.-11. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (12 ks)
12. krs: 1 ks ensimmäiseen 10 ks:aan, 4 kjs, jätä väliin 2 viimeistä ks:aa (10 ks), täytä kenkä
13. krs: jätä väliin 2 ensimmäistä ks:aa, 1 ks seuraavaan 8 ks:aan (8 ks)
14. krs: 4 ks 4 kjs:n muodostamaan reikään, 1 ks seuraavaan 8 ks:aan (12 ks)
15. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (12 ks)
16. krs: 2 ks yhteen koko krs:n ajan (6 ks)
Täytä kenkä loppuun ja sulje aukko.

Korko (tee kaksi kpl):
Tee mustalla langalla aloitusrengas ja siihen 4 ks.
1. krs: 3 ks jokaiseen ks:aan (12 ks)
2. krs: virkaa ainoastaan silmukan takareunaan, 1 ks jokaiseen ks:aan (12 ks)
3. krs: 1 ks jokaiseen ks:aan (12 ks)
Täytä korko ja kiinnitä kenkään.

Itse tein niin, että tein ensin kaikki osat valmiiksi ja vasta lopuksi kiinnitin kaikki paikoilleen. Näin niitä saa mallailla lopuksi, että mihin mitäkin laittaa. Nenään, poskiin ja silmiin tulee lisäksi vähän vanua sisälle ennen kiinnitystä. Osien kiinnittämisen lisäksi hymy ja ripset kirjaillaan mustalla langalla. Vyön voi tehdä kierittämällä kaksi mustaa langanpätkää (tai aika pitkää pätkää) nyöriksi.

Sitten kannattaa sulkea kyljet niin, että toiseen jää vain pieni aukko, josta vaunua saa tungettua sisälle. Kun vanua on tarpeeksi, aukon voi sulkea. Ja aivan lopuksi virkataan vartalon reunukset.

Seuraavaksi vielä lankojen menekit:
- keltainen (7 Veljestä) 263 g
- ruskea (7 Veljestä) 48 g
- valkoinen (7 Veljestä) 37 g
- musta (7 Veljestä) 26 g
- punainen (7 Veljestä) 2 g
- sininen (mysteerilanka) 4 g