torstai 25. elokuuta 2016

Sukat ja lapaset vauvalle

Siinä vaiheessa, kun paras kaveri päättää hankkia lapsen niin minäkin pääsen töihin. Täytyyhän sitä pikkuiselle jotain askarrella. Ensimmäisenä tuli mieleen tehdä pienet töppöset ja lapaset. Ne valmistuivat juuri sopivasti babyshowereihin, jotka pidettiin noin kuukausi ennen laskettua aikaa.



Nämä sukat päätin tehdä ihan tavallisella kantapäällä (toisin kuin "sukkalapaset"). Kaverini ei halunnut tietää vauvan sukupuolta etukäteen, joten valitsin väriksi tällaisen neutraalin vihreän Nalle-langan. Sen verran piti netistä kaivaa ohjetta, että tiesin millaiset silmukkamäärät näihin tulee. Sukkiin siis tuli 40 silmukkaa. Varressa on aina vuorotellen 4 krs nurjaa ja 4 krs oikeaa. Nurja toistuu viisi kertaa ja oikea neljä. Ennen kantapäätä on vielä 7 krs 1o,1n -joustinneuletta. Jalkaterä on 8-9 cm (16krs), jonka jälkeen tein kärkikavennuksen. Sukkien varsista tuli varmaan liian lyhyet, mutta jospa ne edes viisi minuuttia pysyisivät jalassa.



Lapasiin en tietenkään lähtenyt tekemään mitään peukaloa erikseen. Niihin tuli myös 40 silmukkaa. Aluksi 12 cm (35krs) 2o,2n -joustinneuletta. Sitten 6 cm (19krs) sileää neuletta ja viimeiseksi kärkikavennus seuraavasti:
- 3o, 2o yhteen koko krs = 32 s.
- 3 krs oikein
- 2o, 2o yhteen koko krs = 24 s.
- 2 krs oikein
- 1o, 2o yhteen koko krs = 16 s.
- 1 krs oikein
- 2 o yhteen koko krs
- vedä lanka loppujen silmukoiden (8) läpi

Söpöthän näistä tuli, vaikka itse sanonkin. Tosin kaikki pienet vaatteet on aina söpöjä.


Ps. poika tuli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti